Aloituksesta nauttimiseen

Harrastin golffia joitakin vuosia. Noiden vuosien aikana pääsin tasoituksessa alle 24. Sain silloin kuulla, että tuosta alkaa vasta pelistä nauttiminen. Tason noustessa en enää keskittynyt vain siihen, että osun palloon, vaan saatoin jo miettiä, mihin osaan kenttää yritän sitä lyödä. Pelin luonne oli muuttunut aivan erilaiseksi, kuin mitä se oli aluksi.

Nyttemmin olen juossut paljon. En kanna korvillani kaiuttimia, vaan nautin luonnon äänistä ja siitä, että saan rauhassa ajatella asioita. Juokseminen tuntuu nyt myös nauttimiselta. Jossain kolmen kuukauden kohdalla tein vetoharjoitusta ja tunsin, että selviän tästä. Tuli myös tunne siitä, että aloittelijan tasosta on siirrytty seuraavalle tasolle.

Kolmekin kuukautta on pitkä aika säännöllistä raskasta treeniä. Siinä saa moneen otteeseen kannustaa itseään jatkamaan. Kaikki ei kuitenkaan tule vaivatta, mutta sen nähdyn vaivan korvaa moninkertaisesti tunne onnistumisesta.

Sosiaalisen median loukussa

Olen kirjoittanut suurimman osan kirjeistäni ennen kuin täytin 18- vuotta. Kirjeen kirjoittaminen, lähetystietojen kaivaminen ja postittaminen otti oman aikansa. Sitten muutaman päivän odotus, jonka jälkeen tiesin, että kaverini on saanut postini. Tämän jälkeen alkoi  paluupostin odotus, jota kesti aina määräämättömän ajan verran. Sitten tulivat sähköpostit, älypuhelimet ja sosiaalinen media.

Loin Facebookkiin tunnukset aikana, jolloin siellä ei vielä ollut kovin montaa aikuista. Alkuhuumassa kävin siellä useasti päivän aikana tutkimassa tapahtumia. Tunsin jonkilaista ylpeyttä, kun kaverilaumani kasvoi jatkuvasti. Sitten tuli aika, kun muut sovellukset kirivät rinnalle ja ohi. Parhaimmillaan minulla oli Facebookin lisäksi, Twitter, LinkedIn, Flickr, Pinterest, AskFm ja Instagram. Kaikissa niissä oli kavereita sen verran, että kaiken seuraaminen olisi vaatinut kaiken aikani. Ehkä siksi en enää jaksanut asennella Snappiä.

Joskus ajattelin, että yhteydenpito kavereihin helpottuu näiden kaikkien sovellusten kautta. Ehkä yhteydenpito helpottuikin, mutta samalla huomasin, etten säästänytkään siinä yhtään aikaa. Sain näet helppouden vaihtokaupassa itselleni kirjoittamattomia velvollisuuksia seurata, tykätä ja reagoida salamana uusiin viesteihin ja päivityksiin.  Poissa oli myös se kärsivällisyyden aika, jolloin jaksoin odottaa kirjettä saapuvaksi. Olin astunut loukkuun.

Nykyään selaan Facebookkia aika harvoin. Aika on ajamassa siitä ja muistakin vanhemmista sovelluksista ohitse. Olen myös opetellut itselleni sopivan verkkaisen tavan reagoida viesteihin. Silti näiden muutosten jälkeenkin koen, että minun pitäisi olla aktiivisempana läsnä, sillä ovathan kaveritkin siellä. Enää ei ole paluuta vanhaan.

Identiteettikriisi

Lomakkeessa kysyttiin, että olenko mies, nainen vai jotain muuta? En epäröinyt hetkeäkään, kun ruksasin ensimmäisen vaihtoehdon. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, kuin mitä lomakkeen kysymys antaa olettaa.

Pidän itseäni keskustelevana tyyppinä ja jos joku asia painaa tunnen halua keskustella sen auki. Minulle ei myöskään tuota ongelmia olla lasten kanssa. Pikemminkin koen, että ajatukset vaeltavat välillä sillä rajattomalla tasolla etsien uusia leikkejä tai muita touhuja. En koe mitään tarvetta ryyppyjuhliin, enkä edes tavalliseen saunaolueen. Nyrkkitappeluun minusta ei saa kaveria, vaikka osaankin puolustaa itseäni. Ajattelen niin, että käsirysy on viimeinen keino käsitellä erimielisyyksiä. Keittiössäkin viihdyn, mutta siivoamisesta en pidä kovinkaan paljoa.

Eihän tuon luettelon asiat muuta sukupuoltani miksikään, mutta se herätti ajattelemaan omaa miehisyyttäni. Ainakin ajatusten tasolla on olemassa asioita, jotka ovat sidottuna sukupuoleen. Haluan kuitenkin ajatella, että mies 2000- luvulla on jotain muuta, kuin mies 1900- luvulla tai sitä aiemmin. On aika raottaa tätä pientä identiteettikriisiä.