Suomen kieli tulee katoamaan

Taannoin syksyllä oli paljon puhetta suomen kielestä. Oltiin huolissaan siitä, kuinka kielellemme käy, kun näyttää siltä, että taito kirjoittaa ja puhua sitä, heikkenee. Huoli on ehkä aiheellinen, mutta onko se turha? Väitän niin, että vääjäämättä tulevaisuudessa sitä osaavat enää vain muutama satatuhatta ihmistä. Miksi siis opiskella kieltä, jolla ei tule olemaan tulevaisuutta?

Suomea osaa tällä hetkellä noin 6 miljoonaa ihmistä. Se tarkoittaa 0,08% maailman väestöstä. Vertailun vuoksi englantia puhuu 5% väestöstä pelkästään äidinkielenään ja noin 13,5% maailman väestöstä osaa sitä. Lisäksi kieli on virallisesti maailmankieli, jolloin se on erittäin tärkeässä ja määräävässä roolissa kansainvälisessä toiminnassa. Tämä näkyy myös kouluissamme, joissa opiskellaan kyseistä kieltä. Ehkä sen opiskelu pitäisi alkaakin jo esikoulussa?

Kuunnellessani lasten ja nuorten keskustelua digimaailmasta huomaan, että monet sanat on korvattu englannin sanoilla. Puhutaan skämmäämisestä, afkaamisesta, pullaamisesta, noobeista, invaamisesta jne. Vähitellen siis syntyy kieli, joka on yhdistelmä suomea ja englantia.

Ihmisten vahvuus on se, että pystymme kommunikoimaan keskenämme. Osaamme kertoa, mitä haluamme. Osaamme neuvotella ja kykenemme tekemään sopimuksia. Tarve ja kyky kommunikoida toisten ihmisten kanssa on mahdollistanut meille sen, että olemme kyenneet kehittämään valtavia yhteisöitä, joita kaupungeiksi ja maiksi sanotaan. Ilman yhteistä kieltä se ei olisi onnistunut.

Nyt digiaikana tarve olla yhteydessä toisiin näkyy siinä, että osaa meistä ei saa irti sovelluksista, jotka mahdollistavat vielä tehokkaamman kanssakäymisen. Sen maailman kieleen kuuluvat myös kuvat. Niitä kuvia ymmärtää jo sitten lähes 100% maailman ihmisistä. Tässä kommunikaation vääjäämättömässä kehityksessä suomen nuori kieli jää armotta jalkoihin.

Sika!

On taas se aika vuodesta, kun sika pääsee uuniin. On myös aika lomien, jolloin työnteko hiukan hiljenee ja saa ottaa rauhassa. Loma voi olla myös kriisin paikka, kun perhe on pitkästä aikaa ajan kanssa koolla ja pitäisi osata olla yhdessä ihmisiksi. Homma voi riistäytyä myös sikailun puolelle.

En ole oikein koskaan ymmärtänyt haukkumasanaa sika. Monesti sen koulun käytävillä kuuli sanottavan ainakin viikonlopun jälkeen. Joku jätkä oli taas tehnyt jotain jollekin tytölle. Nimitys saattoi olla ansaittu, mutta käytännössä se tuntui samalta, kuin huorittelu. Molempia käytetään silloin, kun halutaan puhua loukkaavasti toisesta, vaikka todellinen syy olisi kuinka pieni tahansa. Halutaan vaan lyödä sanoilla.

Koin myös pienen piston sydämessäni. Pitäisikö minunkin päästä tuohon sikojen joukkoon, sillä edustinhan samaa sukupuolta? Jos siis tekisi toiselle oikein pahasti, niin olisinko muiden silmissä miehisempi? Tyttöjen silmissä miehekkäämpi, kun osaan näyttää kaapin paikan?

Paineesta huolimatta en nähnyt sillä tiellä tulevaisuuttani. Pidän itseäni edelleenkin turvallisena nallena, kuin räyhäävänä karhuna. Kuitenkin edelleen sana sika särähtää korvaani. Se käskee minua olemaan jotain sellaista, mitä en ole, mutta jota minun sukupuoleni edustajien ainakin vähän oletetaan olevan.